Kouluaamuina sytytan kynttilan pimealle ruokapoydalle ennen aamupalan syontia. Se rauhoittaa aamuni, toivon etta myoskin lasteni aamun. Ulkona on pimeaa. Musta taivas vaihtuu hiljalleen sinertavaan vain hetkeksi ja sitten harmaaseen. Vetta sataa. Lapseni heraa ja tulee syliin. Halaan ja kysyn "Did you wake up?" johon pikkuinen vastaa joka aamu hymysuin etta "yeah". Arjen iloja, niita loytaa pienista hetkista kun vain muistaa katsoa.
