Täällä meidän pienessä kaupungissa on yllättävän kaunis pyöräily- ja kävelypolku pienen järven ympärillä. Sinne on istutettu monenlaisia puita ja pensaita ja osassa niistä puissa on pieni kyltti jossa lukee sen ihan oikea nimi. Sieltä löytyy monenlaista kaunista lehtipuuta ja myöskin suuria, korkeita havupuita. Näin syksyisin luulen että se on maailman kaunein lenkkipolku. Vanhoissa vaahteroissa on päänkokoiset keltaiset lehdet, ne sieltä tippuvat korkealta tienreunoja kaunistamaan.
Tänään me kävimme siellä luontoretkellä. Korit täyttyivät puista pudonneista lehdistä ja tammenterhoista, tikuista ja muista siemenkoteloista.
Sitten liukastuin ja kaaduin kyljelleni tammenterhojen keskelle, oli sekin varmasti näky. Senverran säikähdin etteivät lapsetkaan edes nauraneet äidin pyllähdykselle, itsekään sille en osannut nauraa kun vasta paljon myöhemmin. Nyt sitten paikkoja kolottaa ja tuntuu että ikääkin on lisääntynyt kolmella vuosikymmenellä ja ne aiemmat naurut on vaarassa vaihtua aivan itkun puolelle. :)
Oli se kuitenkin aivan kiva aamu lasten kanssa ulkoilmassa, luonnon ihmeitä seuraamassa.
No comments:
Post a Comment
Thank you for your comment!