Eilen kävimme Danielin kanssa kahdestaan illalla autoajelulla katsomassa ihanaa auringonlaskua usvan jo noustessa. Ilma tuntui jo kostealta ja viileältä. Sen jälkeen kävimme syömässä ja kahvilla ja kotiin tullessa muistin että unohdin sanoa lapsille että herättää Fionan liian myöhäisiltä päiväunilta.
Heräsihän se yötä vasten joten itsellä jäi unet vähiin.. Mutta taas huomasin kuinka ihanaa ja tarpeellista on muistaa joskus päästä kahdestaan jonnekin vaikka vaan muutamaksi tunniksi. Täällä lasten pyöriessä harvoin tulee vaihdettua ajatuksia ja kerrottua toiselle oman arjen juttuja.
Tänään tuntuu olo jotenkin herkältä, monta kertaa kyyneleet silmissä pienistä jutuista ja muutamasta kauniista luetusta sanasta tai ajatuksesta. Se on vaan pientä väsymystä huonosti nukutusta yöstä.
Vilkkaan kesän ja alkusyksyn jälkeen elämä tuntuu asettuvan ihan oikeille raiteille hiljalleen, kun karsii turhat pois ja rauhoittuu tähän nykyhetkeen. Tämä äitinä oleminen on jatkuvaa opettelua mutta voi kuinka kiitollinen olenkaan siitä että monien työvuosien jälkeen saan olla lasteni kanssa kotona.
Löysin blogiisi ja hetken luettuani hoksasin (luultavasti) kuka olet. Olin melkeen naapurissasi Au Pairina 2009 kesällä..
ReplyDeleteEt varmaan muista mua, mutta mää muistan teiät kesän uimakoulusta erityisesti..
Olipa ihana löytää kuvista tuttuja maisemia!! Jään lukemaan blogiasi, kivalta näyttää. :)
Kerro naapuriin paljon terveisiä 2009 kesän tyttöseltä! :)
Ps.Ilona ei oo mun oikia nimi.
Tottakai kerron! Kiva kun kerroit, ilahtuvat varmasti. Uimakoulu on melkein jokakesäinen hauska juttu :)
Delete